lauantai 27. lokakuuta 2012

Mikäs tää tämmönen on?

Olen jo kauan pyöritellyt ajatusta blogin perustamisesta. Itse asiassa olenkin jo muutamia blogeja väsäillyt. Ne ovat kuitenkin jääneet yhteen tai kahteen postaukseen. Miksi tämän blogin kanssa kävisi toisin? Ei niin välttämättä käykään. Saattaa olla, että tämän jälkeen minusta ei kuulu mitään ja muutaman viikon kuluttua blogia ei enää ole. Kokeilemalla sekin selviää.

Blogin olisi siis tarkoitus toimia treeniblogina, vaikka minulla on taipumus unohtua kirjoittelemaan ohi aiheen. Omistan siis tosiaan kaksi koiraa, Ginan ja Zaran. Ginan hankimme ollessani 10-vuotias ja Zaran kun olin (tai siis olen vieläkin) 12. Tähän pitäisi kai jotain esittelyä raapustaa, mutta laiska mikä laiska.

Yritän huomenna ottaa molemmista otuksista rakenne- ja pääkuvat, niin ehkä innostuisin väkertäään noita meistä kertovia sivuja. Ja ehkä saan jonkun napsaisemaan itsestänikin jonkinlaisen otoksen. :)

Tässäpä vielä tälläinen esittelykuva: "Näin meillä nukutaan." (valkoinen on Zara, ruskea on Gina)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti